keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Missä koira?



Muutamina hiljaisina hetkinä on tullut ihmeteltyä, että mitähän koira mahtaa puuhata, 
kun on yhtäkkiä niin kovin hiljaista...

Viime aikoina Kille onkin keksinyt muutamia ihan uusia ajanviettopaikkoja.

Tänään Kille oli kiivennyt omin toimin työpöydälle.
Ulkoa kuului aiemmin jotain omituista ääntä ja
Kille vaikutti levottomalta ääntä kuunnellessaan.
Olisihan se pitänyt arvata, 
että tarvittaessa löytyy aina jokin keino nähdä mitä ulkona tapahtuu.





Kun komensin Killen alas, 
niin se päätti jäädä hetkeksi istumaan työtuolille ihan protestin vuoksi.




Eilen koira löytyi yllättäen saunasta.
Olimme saunoneet useampana edellisenä päivänä peräkkäin.
Eilen illalla Kille varmaankin tuumi, 
että samaa saunomistahtia jatketaan edelleen
ja hiippaili kuuden maissa jo valmiiksi saunan lauteille pötköttämään.