sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Killen kuulumisia



Killen metsästyskausi hiipui tänä vuonna hieman aiemmin, 
sillä maat joilla saimme metsästää vaihtoivat omistajaa.

Nyt onkin keskitytty muihin harrastuksiin,
erityisesti hiihtämiseen isäntäväen kanssa.

Kille on oppinut kevään aikana ymmärtämään "hiihtämään"-sanan, 
ja tuntuu muistavan viime kesältä vielä senkin mitä uiminen tarkoittaa.




Kille oli erään päivän ratoksi ryhtynyt pohtimaan miten häkin lukon saisi auki.
Lukko on ihan hyvää tekoa, ja sen avaamisessa on useampi eri vaihe.
Lisäksi Kille joutuu hyppämään, jotta edes ylettyisi lukkoon.

Pohtiminen kuitenkin tuotti tulosta...
Kaksi kertaa havahduimme siihen, että iloisen näköinen koira 
juoksenteli haistelemassa pihaa häkin oven ammottaessa sepposen selällään.
Kille ei onneksi lähtenyt kauemmas, vaan nautti vapaudestaan omassa pihassa.

Nyt ovessa on lisäksi turvalukkosysteemi, 
joten jospa Kille tästä lähtien pysyisi häkin sisäpuolella.




Kaupasta löytyi sattumoisin Killelle uusi lempiherkku: Kuivatut kanafileet.
Kille heittää vaikka voltin, jos vain saa palasen kanafilettä palkinnoksi.
Olemme tehneet herkkujen motivoimina perinteisiä temppuja, 
kuten istuminen, maahan, paikka, anna tassu, viereen, seuraa, häkkiin, petille  jne.

Killen erikoisuuksiin temppujen saralla kuuluu myös seuraavaa:
- High Five, eli ylävitosten heittäminen tassulla
- Yläkertaan meno käskystä
- Pesuhuoneeseen meno käskystä
- Saunaan meno käskystä
- Lelujen tunnistaminen nimeltä
(mm. pallo, kongi, hai, sukka, luu, lelu jne.)
- Syliin tulo käskystä

Nyt on myös harjoiteltu ryömimistä ja "nätisti istumista" (etutassut irti maasta)
ihan vain harrastusmielessä... :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti